Archive

Posts Tagged ‘syksy’

Le ffffuuuu…

August 4th, 2009

No eihän se pulkkaan mennyt. Olin vain katsonut, että Tall Ships’ Racen valokuvauskisan töiden takaraja on 5.8. mutta kilpailun yksityiskohtien uupuessa missannut, että kilpailuun täytyy sekä ilmoittautua että ilmeisesti myös palauttaa digitaalikuvat tapahtuman aikana. Noh, sinne meni.

Eipä sikäli, että tässä oikeasti olisi ollut mahdollisuuksia, mutta kun olin luvannut itselleni osallistuvani. Sen sijaan siis päätinkin päivitellä blogin, sekä teknisesti että sisällöllisesti.

Alkukesästä ihmisiä vaivannut kireys, josta myös kaverini valitti, on selkeästi palaamassa. Olen ollut viimeisen viikon ajan melkein koko ajan riitelemässä tai väittelemässä jonkun kanssa. Nyt tekisi mieli vain olla pari viikkoa lähes itsekseen ja hakea inspistä alkavaan lukukauteen sitä kautta, mutta ehkä tässä täytyy kehitellä jonkinlainen kompromissiratkaisu. Helpompaahan olisi tietysti ajatella, kuten normaalitilanteessa tekisin, että jos maailmassa on vika, vika on todennäköisesti itsessä. Säälittävä syksy lähestyy, kulmat kiristyy.

Jotain hyvää kuitenkin. Sillä välin kun etsin käsiini lisää Stephen Fry -materiaalia, YLE hoksasi näyttää Cyclomanian, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on varsin toimiva kotimainen (kesä)leffa. Sopivan simppeli käsis, sopivan simppeli toteutus. Erityisen viehättävää kyseisessä elokuvassa on kesäisen Helsingin lisäksi tietysti Elina Leeve, joka on aiemmin kuulunut ns. emmyrossum-kategoriaan näyttelijöitä, joiden nimiä en koskaan muista. Nyt muistan, ihastuneesti huokaillen.

Moni tuntuu ottavan asiat juuri nyt sangen vakavasti, kun taas itsellä trendi on päinvastainen: mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän jaksaa stressata mistään. Ehkä kollektiivinen huumorintaju löytyy taas syksyllä, jolloin itsekin varmaan jaksan taas nähdä tuttuja ja uusia naamoja pitkästä aikaa. Eiköhän tämä taas tästä, kunhan planeetat ja ihmiset saavat kosmiset värähtelynsä oikeille taajuuksille, ja lakkaavat kiukuttelemasta turhamaisuuksista ja väärinkäsityksistä.

designed Ajatus , , , , , ,

Kitarasankarointia

September 21st, 2008

Edellisen kirjoituksen jälkeen kävimme juhl… ömm en tarkota juhlimista vissiin? Kävimme muistelemassa 11.9. tapahtumia paikallisen World Trade Centerin edessä. Reissu oli jälleen kerran suurempi tapahtuma kuin itse päämäärä, mikä toki sopi mainiosti. Vaikutti varsin mukavalta tempaukselta, josta voisi hyvinkin tehdä perinteen.

Osakunnalla hengaileminen kostautui Anttilan tarjousten kohdalla, mukaan tarttui Guitar Hero 3 kitaran kera. Pari ongelmaa. En osaa vieläkään mitään, Prismassa olisi ollut parempi tarjous, ei ihan oikeasti olisi pitänyt ostaa koko vehjettä ja miksi ihmeessä langattomassa kitarassa pitää olla erikseen vastaanottopalikka kolmos-pleikkarilla. Mutta toisaalta: Top Gunin tunnusmusiikki Guitar Herossa on kaiken tuon valituksen arvoista. Ja vähän päälle.

Top Gunista puheenollen, täytyisi katsoa se lopultakin teräväpiirtona. HD-DVD:n kuoltua siitä tosin on tullut hiukan… vivahteikasta. Sinänsä teräväpiirto soveltuu siihen elokuvaan täydellisesti ja toisaalta, sitä on niin nuori ettei kerennyt näkemään sitä elokuvateatterissa.

Syksy lähestyy sikäli, että erilaiset televisio-ohjelmat alkavat taas. Top Gear ja 30 Rock jysähtävät käyntiin lokakuussa, mutta jo nyt on kova meno gogo kun House, Prison Break ja Terminator: Summer Glau Sarah Connor Chronicles pyörivät.

Opiskeluista taas sen verran, että toistaiseksi menee tosiaan mukavasti, kesästä on jäänyt sen verran virtaa varastoon, että jaksaa. Piristävää oli myös saada sivuaineoikeus luovaan kirjoittamiseen, sinne kun on ihan kohtuullinen seulonta. En nyt ehkä sanoisi “tätä mä oon aina halunnut”, mutta tämä on suurinpiirtein niin lähellä sitä kuin voi olla. Abina pyöri ajatus, että “jos lähtis Turkuun opiskelemaan mediatutkimusta, vois ottaa sivuaineeksi luovan kirjoittamisen and all would be well”. Tässä sitä ollaan. Luopiokirjoittamisen opinnoista kai pitäisi tulla jonkin verran rankkoja, mutta luultavasti eri tavalla kuin muista opinnoista – joten se vain piristää.

Mediatutkimuksen uusien ja vanhojen bileet olivat kyllä kivat, vaikka kaikki olivatkin kotona Facebookin ääressä jo puoliltaöin, eikä niitä fuksejakaan näkynyt kuin juuri ennen bileiden feidaamista. Oh well. Ainakin tuli juteltua pitkästä aikaa erilaisten vanhojen ja uusien tuttujen kanssa, ja aiheetkin vaihtelivat asiallisesti. Huomenna sitten Kinoramaan ihastelemaan Veijoa ja Domea.

Rok!

designed Fiilistely , , , ,

Itku pitkästä kilosta

August 14th, 2008

Pahoittelen venähtänyttä kirjoittelutaukoa jo tässä vaiheessa, aiheita ja ajatuksia tulee kyllä mieleen, mutta jostain syystä niitä vain ei jaksa kirjoitella julkaistavaan muotoon. Osa niistä on tosin ollut julkaisukelvottomia muutenkin. Saa nähdä miten nuo tägit oikein muotoutuvat jatkossa, sillä nyt yrittää vain funtsia kaikki mahdolliset kasaan eikä tiedä yhtään mitä sitä jatkossa haluaa tägätä. Jos mitään. Toisaalta inhottaa tuollainen substantiivikeskeinen summaaminen.

designed Ajatus, Audio, Välineurheilu, saitista , , , , , , ,