Mondo Blogzo

Pahoittelen suurehkoa otsikkokuvaa, mutta minkäs sitä tekee kun pitää hehkuttaa omaa nerokkuuttaan. (No on sitten niin nerokas, että muut tajuaa hehkuttaa puolesta, daah!)

Piti fiilistellä paria juttua menneiltä viikoilta. Röyksoppin Junior on ihan kipeen hyvä, samoin kuin se Scandinavian Music Groupin jo aiemmin fiilistelemäni Palatkaa Pariisiin!.

Lauantain Tampere-tripillä tuli huomattua, että klassinen 100km Ouluun puuttuu soittimesta. Jännästi kyseisen biisin määränpää vaihtelee oman reissun mukaan. Tuli myös muisteltua työkeikkaa, jonka aikana kuuntelin kyseisen biisin kaikkiaan neljästi – ja syystä. Samalla rahalla tuli myös kaiveltua levyjä etsiessäni Scandinavianin vanhempaa sinkkua, jolla oli joku muuten julkaisematon b-raita, ja käsiini osui yksi miljoonasta poltetusta autolevystä, joissa luki päiväys ja tilaisuus johon se on poltettu. Ei naurattanut. Onneksi ei ollut cd-soitinta ulottuvilla, olisi naurattanut varmaan vielä vähemmän.

Tampereen tripillä oli hauskaa. Olin juuri kaipaillut kaverin kanssa tapahtuvalle roadtripille, kun tuli ehdotus käväistä Tampereen Hulluilla päivillä. Oli kyllä taas parasta vaihtelua arkeen ja sopivaa nollausta kandihuuhaan jälkeen. Mukaan tarttui erinäisiä leffoja, mainittavimmin Vicky Christina Barcelona bluurei ja Audrey Hepburn -boksi (<3). Tänään oltiinkin sitten taas Lomalla Roomassa. Siitä tuo otsikkojuttukin tuli mieleen.

Häiritsevää miten täällä ei ollut erikseen tägiä valokuvaamisesta valmiina. Ei nyt sikäli, että otsikkokuva olisi jotenkin mainostamisen arvoinen valokuvallisista ansioistaan, mutta koska siitä tulee aina jupistua silloin tällöin (lähinnä ‘pitäis enemmän ja paremmin’). Nyt voi mainostaa sotakuvaaja Robert Capan kirjaa, joka löytyi Anttilan alelaarista. Ihan kipeän hyvää luettavaa! Tajusin sitä lukiessani mistä 100 naista vuodessa -blogin Teppo M. on hyvinkin saattanut apinoida tyylinsä. Lisäksi siinä on, ‘yllättäen’, hienoja kuvia ja hyvää stooria sotakuvaajan arjesta toisen maailmansodan melskeessä. Osa jutuista on absurdiudessaan ihan uskomattomia.

Tosin kyllä sitä on yksi juoni menossa valokuvaamisen suhteen muutenkin, mutta katsotaan kuullaanko (tai paremminkin ‘nähdäänkö’) siitä koskaan mitään. Tarkovskyn Stalker oli muuten hieno leffa. Samalla tuli katsottua kotimainen Korkein Oikeus -pienproduktio, joka oli kaikessa happoilussaan ihan mainio. Loppuratkaisu tosin oli turhan helppo.

Yeah. Saa nähdä miten pahasti kandi teilataan keskiviikkona.

designed Fiilistely Audrey Hepburn, elokuvat, ihmiset, musiikki, Robert Capa, Röyksopp, Scandinavian Music Group, valokuvaus

Joskus tulee sellainen urakka, josta tajuaa, että vaikka aikaa olisi, ei se siitä enää parane. Ei siis sikäli, että se olis niin kipeen hyvä, vaan ei vain ole mitään mitä sille enää osaisi tehdä. Se piste saavutettiin tänä iltana kandityön kanssa. Aikaa olisi ollut, mutta en enää keksinyt mitään mitä sille olisi voinut tehdä. Paitsi kirjoittaa täysin uusiksi, koska se ei ole kovin häävi, mutta sitten ei olisi enää aika riittänyt. Joten, kandi on isketty tiskiin. Koko kevään kauhulla odottamani hetki on mennyt. Tosin luulin jotenkin, että pelkäisin sitä ensi viikolla olevaa käsittelyä, mutta kyllä se oli sittenkin tämän ykkösversion deadline.

Pitkä viikonloppu siinä meni kirjoitellessa. En nyt tosin kirjoittanut 8-24 vaan pidin jopa kaikki nettipaheet auki (joskin hiukan piilossa) ja sorvasin työtä fiiliksen mukaan liukuen iltapäivästä keskiyöhön. Välillä aiemmin, välillä myöhempään. Huhhuh. Nyt saan sentään nukutuksi, viikonloppuna mietin työtä sängyssäkin ja nousin säädyttömiin kellonaikoihin kirjoittamaan ajatuksia ylös.

Kuten totesin, työ ei ollut häävi, mutta prosessi oli hieno. Sitä oppi jopa ihan oikeasti jostain jotain ja oli hienoa havaita, että asiat etenevät suorassa suhteessa siihen paljonko niitä ajattelee. Normaalisti tuollaisissa ajattelumäärissä kyse on palapelistä, jonka palat eivät vain sovi yhteen, mutta silti niitä pyörittää ja pyörittää kuin painajaisessa. Nyt ei ollut sitä, vaan koko ajan asia eteni yllättävänkin vauhdikkaasti. Hieno tunne! Ei se päämäärä vaan se matka. Olen myös positiivisesti yllättynyt siitä, että sain itseni pitämään näinkin aikaisen deadlinen, joka ei ole ollenkaan ‘metodilleni’ luontevaa. Normaalisti kaikki tehdään lievästi myöhässä aivan ääriviimeisestäkin dediksestä.

Juhlin siis aprillipäivää palauttamalla kandini otsikolla “Aprillikandi” ja viestillä “Päivän viimeinen aprillipila” ja sitä rataa. Tosin oli sinne työhönkin sijoitettu worst-case mottona nykyisin pitämäni “If one does not fail at times, then one has not challenged himself”, jonka sanoi hieno mies Ferdinand Porsche.

KonsoliFINissä juhlittiin aprillia aloittamalla hillitön riita ylläpidon kesken, jonka jälkeen saitti ‘palasi juurilleen’ PlayStation-sivustoksi. Kieltämättä nopealla aikataululla kyhätty jekku tuntui toimivan sikäli, että alkuillasta jengillä alkoi olla jo epätoivoista “onhan tää aprillia, onhan?!” kommentointia perinteisen “noniin aprilli paljastu jo” sijaan. Samalla leikkiriidassa ylläpito sai hiukan tuulettaa itseään, hyvällä tavalla. Eiköhän porukka taas jaksa jatkaa.

Muitakin hyviä aprillipiloja tuli toki nähtyä ja kuultua, mutta oli sitten muutama luvattoman huonokin. Gizmodo ainakin oli ihan ulalla ja postaili koko päivän pelkästään spämmiartikkeleita happotripeillä.

Mitähän muuta… PSP:ni järjesti minulle aprillin hankkiutumalla eroon analogitattinsa hatusta, joka tietysti katosi jonnekin lattioiden syövereihin. Tein tilalle hienon purkkaratkaisun nastasta, jonka piikin katkaisin ja viilasin sopivan pituiseksi. Kuvan voitte tsekata KonsoliFINin blogista.

Niin ja hain levykaupasta Scandinavian Music Groupin uuden Palatkaa Pariisiin! -albumin. Olin varannut digipäkin etukäteen netistä. Keskustelu myyjän kanssa meni perinteisiä ratoja “joo mulla olis varaus” “joo millä nimellä joo täällähän se joo pankki vai luotto tarviitko kuittia”. Yllätys tuli kun takanani seisonut mies astui tiskille ja totesi reippaasti “jatketaan samalla hippilinjalla, mullakin on nettivaraus”. Hymähtelin pari korttelia Kauppatorille.

Sinänsä hyvä, että Kandinavian Musik Kroup paiskasi uuden levynsä tähän väliin, sillä uusimmista hyvyyksistäni David Arnold-Röyksopp-Dakota Star koostunut soittolistani kului melkolailla puhki kandisodan aikana. Tekee hyvää pitää hiukan taukoa, jotta voi aloittaa taas kuuntelemaan musiikkia musiikkina eikä taustamusiikkina jollekin muistolle. On myös kiva, että he julkaisivat jälleen kerran kesäiseltä kuulostavan levynsä kevään korvilla. Missä olet Laila? taisi tulla loppusyksystä. Nollaamiseen liittyy sekin, että täytyy katsoa Quantum of Solace vielä kerran ja jättää tällä kertaa kaikki mediatutkijakamat naulakkoon.

Muutenkin kaupungissa on Hullut Päivät.

designed Ajatus aprilli, eih, kevät, KonsoliFIN, kuutamokeikat, musiikki, opiskelu, patenttiratkaisut

Toisen pyrypäivän kunniaksi julkaistaan se toinenkin galzupäiväkirjasta löytynyt novelli. Tähän syntyi ajatus itseasiassa joskus 2002, kun eräs läheinen kuoli, ja muutama valopää erehtyi tekemään siitä pilaa. 

Read more…

designed Raapustukset digiarkisto, kuutamokeikat, miami vice, musiikki

Tämä on nyt se mukava postaus. Eikun oikeesti hei. Luultavasti kaikki on vain väliaikaista harhaa, mutta nautiskellaan siitä vielä kun voidaan.

Read more…

designed Fiilistely Formula 1, musiikki, opiskelu, Pixar, Steve Jobs, Wall-e

Kesä loppuu liian aikaisin ja silti syksy ei voisi tulla parempaan aikaan. Ihme saumakohta niinkin keinotekoinen asia kuin kuukauden vaihde. Silti se vain lähestyy eikä sitä pääse pakoon. Ei kai se auta kuin pukeutua talvitakkiin henkisesti. Täytyy kuitenkin muistaa, että kesä ei ole kuin neljäsosa, vaikka sen haluaisi olevan puolet. Ja silti se tuntuu siltä. Huomenna tärkeimmät tavarat taas talvimajaan.

Read more…

designed Ajatus lanit, musiikki, Pelit