Archive

Posts Tagged ‘kuutamokeikat’

Arvatkaa mitä? Se database löytyi sittenkin!

January 22nd, 2010

Kiitoksia vaan erinäisille tahoille, jotka ilmeisesti “muutaman viikon” jälkeen huomauttivat, että saitin (no okei, koko serverin) MySQL oli unohtanut nousta ylös bootin yhteydessä. Hämmentävää, että siinä meni pari viikkoa. Hämmentävämpää, että joku huomasi ylipäätään. Päivitystahti on ollut niin olematon, että en ole oikein muistanut koko roskan olemista itsekään. Viime viikkoina tosin oli kalvanut pieni syyllisyys, mutta ajattelin, että “meni jo”.

No mitä sitä sitten on tullut tehtyä? Käytyä kursseilla, joskaan moinen harraste ei tunnu näkyvän opintopisteissä kovinkaan. Kevään tavoite on paikata tilannetta, mutta aikaa pitäisi silti jäädä enemmän. Eh?

Opiskelun ohessa on tullut panostettua myös valokuvaamiseen, mikä toivottavasti hiukan näkyy kuvissa. Käykää luuraamassa Flickristäni, sillä suomalainen ei usko ennen kuin näkee. Ja jos kyse on ääniteteollisuudesta, eivät usko silloinkaan.

Mitäs muuta… Inglourious Basterds oli perus-Tarantinoa hyvässä ja pahassa, paljon elokuvaa yhden hinnalla. Avatar oli melkoinen jysäys kolmiulotteisena, vaikkei olekaan leffana kovin kaksinen. Syyttömänä tuomittu löysi itsensä loppukaudesta, House on pitänyt tasonsa, ja joululoma meni Kyllä Jeeves Hoitaa ja Lovejoyn parissa. Massive Attackin keikka oli hämmentävän täydellinen, sillä se oli juuri tismalleen sellainen kuin olin ajatellutkin. Nyt odottelen uutta albumia suorastaan tuskaisena. Uncharted 2 ja Assassin’s Creed 2 veivät suurimman osan syksyn peliajasta (huomioikaa Nolan North molemmissa peleissä). Assassino oli jopa niin hyvä, että pitkästä aikaa oikein kiukutti, jos joutui lopettamaan pelaamisen nukkumisen takia. Vuoden peleistä rustailin KonsoliFINiin enemmänkin.

Nyt murheena tuntuu olevan jälleen kerran kesätöiden löytäminen. Ensi viikonloppuna on Helsingissä Taloudellisen Tiedotustoimiston järjestämä koulutus taloustoimittajaksi halajaville, sillä eihän sitä koskaan tiedä. Ainakin pelialan talousuutisista olisi kiva ottaa tolkkua, eikä se Kauppalehti Optio olisi kyllä ollenkaan huonompi paikka päätyä…

Että jälleen kerran: kiitos ja anteeks, hämmästelen edelleen uskollista tapaanne yrittää kaivaa tänne uutta luettavaa.

designed Uncategorized , , , , , , , , , ,

Viimeiset viisi kilometriä

April 2nd, 2009

Joskus tulee sellainen urakka, josta tajuaa, että vaikka aikaa olisi, ei se siitä enää parane. Ei siis sikäli, että se olis niin kipeen hyvä, vaan ei vain ole mitään mitä sille enää osaisi tehdä. Se piste saavutettiin tänä iltana kandityön kanssa. Aikaa olisi ollut, mutta en enää keksinyt mitään mitä sille olisi voinut tehdä. Paitsi kirjoittaa täysin uusiksi, koska se ei ole kovin häävi, mutta sitten ei olisi enää aika riittänyt. Joten, kandi on isketty tiskiin. Koko kevään kauhulla odottamani hetki on mennyt. Tosin luulin jotenkin, että pelkäisin sitä ensi viikolla olevaa käsittelyä, mutta kyllä se oli sittenkin tämän ykkösversion deadline.

Pitkä viikonloppu siinä meni kirjoitellessa. En nyt tosin kirjoittanut 8-24 vaan pidin jopa kaikki nettipaheet auki (joskin hiukan piilossa) ja sorvasin työtä fiiliksen mukaan liukuen iltapäivästä keskiyöhön. Välillä aiemmin, välillä myöhempään. Huhhuh. Nyt saan sentään nukutuksi, viikonloppuna mietin työtä sängyssäkin ja nousin säädyttömiin kellonaikoihin kirjoittamaan ajatuksia ylös.

Kuten totesin, työ ei ollut häävi, mutta prosessi oli hieno. Sitä oppi jopa ihan oikeasti jostain jotain ja oli hienoa havaita, että asiat etenevät suorassa suhteessa siihen paljonko niitä ajattelee. Normaalisti tuollaisissa ajattelumäärissä kyse on palapelistä, jonka palat eivät vain sovi yhteen, mutta silti niitä pyörittää ja pyörittää kuin painajaisessa. Nyt ei ollut sitä, vaan koko ajan asia eteni yllättävänkin vauhdikkaasti. Hieno tunne! Ei se päämäärä vaan se matka. Olen myös positiivisesti yllättynyt siitä, että sain itseni pitämään näinkin aikaisen deadlinen, joka ei ole ollenkaan ‘metodilleni’ luontevaa. Normaalisti kaikki tehdään lievästi myöhässä aivan ääriviimeisestäkin dediksestä.

Juhlin siis aprillipäivää palauttamalla kandini otsikolla “Aprillikandi” ja viestillä “Päivän viimeinen aprillipila” ja sitä rataa. Tosin oli sinne työhönkin sijoitettu worst-case mottona nykyisin pitämäni “If one does not fail at times, then one has not challenged himself”, jonka sanoi hieno mies Ferdinand Porsche.

KonsoliFINissä juhlittiin aprillia aloittamalla hillitön riita ylläpidon kesken, jonka jälkeen saitti ‘palasi juurilleen’ PlayStation-sivustoksi. Kieltämättä nopealla aikataululla kyhätty jekku tuntui toimivan sikäli, että alkuillasta jengillä alkoi olla jo epätoivoista “onhan tää aprillia, onhan?!” kommentointia perinteisen “noniin aprilli paljastu jo” sijaan. Samalla leikkiriidassa ylläpito sai hiukan tuulettaa itseään, hyvällä tavalla. Eiköhän porukka taas jaksa jatkaa.

Muitakin hyviä aprillipiloja tuli toki nähtyä ja kuultua, mutta oli sitten muutama luvattoman huonokin. Gizmodo ainakin oli ihan ulalla ja postaili koko päivän pelkästään spämmiartikkeleita happotripeillä.

Mitähän muuta… PSP:ni järjesti minulle aprillin hankkiutumalla eroon analogitattinsa hatusta, joka tietysti katosi jonnekin lattioiden syövereihin. Tein tilalle hienon purkkaratkaisun nastasta, jonka piikin katkaisin ja viilasin sopivan pituiseksi. Kuvan voitte tsekata KonsoliFINin blogista.

Niin ja hain levykaupasta Scandinavian Music Groupin uuden Palatkaa Pariisiin! -albumin. Olin varannut digipäkin etukäteen netistä. Keskustelu myyjän kanssa meni perinteisiä ratoja “joo mulla olis varaus” “joo millä nimellä joo täällähän se joo pankki vai luotto tarviitko kuittia”. Yllätys tuli kun takanani seisonut mies astui tiskille ja totesi reippaasti “jatketaan samalla hippilinjalla, mullakin on nettivaraus”. Hymähtelin pari korttelia Kauppatorille.

Sinänsä hyvä, että Kandinavian Musik Kroup paiskasi uuden levynsä tähän väliin, sillä uusimmista hyvyyksistäni David Arnold-Röyksopp-Dakota Star koostunut soittolistani kului melkolailla puhki kandisodan aikana. Tekee hyvää pitää hiukan taukoa, jotta voi aloittaa taas kuuntelemaan musiikkia musiikkina eikä taustamusiikkina jollekin muistolle. On myös kiva, että he julkaisivat jälleen kerran kesäiseltä kuulostavan levynsä kevään korvilla. Missä olet Laila? taisi tulla loppusyksystä. Nollaamiseen liittyy sekin, että täytyy katsoa Quantum of Solace vielä kerran ja jättää tällä kertaa kaikki mediatutkijakamat naulakkoon.

Muutenkin kaupungissa on Hullut Päivät.

designed Ajatus , , , , , , ,

Countdown to Disaster

March 30th, 2009

Urh. Pahoittelen taas. Nyt on ollut todella kiirus kiitos kandin, lupaan kirjoitella parit hautuneet postaukset pois kuleksimasta jahka kandi ja sen takia siiretyt dedikset on saatu hoideltua jotenkin.

Sillä välin voitte lueskella kuutamokeikan lailla kirjoitettuja postauksia KonsoliFINin blogissa. Ensimmäisessä fiilistelen Metal Gear Solid Touchia, toisessa harmittelen miten aika ajoi ohi kotiteatterini ainaisesta keskipisteestä.

Pitäkää hauskaa ja jatkakaa kevään odottelua.

designed Välineurheilu , , , , ,

Miami Nights

March 10th, 2009

Toisen pyrypäivän kunniaksi julkaistaan se toinenkin galzupäiväkirjasta löytynyt novelli. Tähän syntyi ajatus itseasiassa joskus 2002, kun eräs läheinen kuoli, ja muutama valopää erehtyi tekemään siitä pilaa. 

Read more…

designed Raapustukset , , ,

Outlaw Torn (?)

March 9th, 2009

Edellisessä postauksessa tilittämäni galzupäiväkirjan kätköistä löytyi muutama novelli. Päivän sään (ja yliopistonmäellä kaatuilevien neitokaisten) kunniaksi tässä on toinen, kirjoituspäivä on ollut 25.1.2007.  Otsikkona on Outlaw Torn, koska se oli alkuperäisen päiväkirjamerkinnän otsikko, varsinaisesti novelliin liittymättä.

Read more…

designed Raapustukset , ,