Archive

Posts Tagged ‘keikat’

Arvatkaa mitä? Se database löytyi sittenkin!

January 22nd, 2010

Kiitoksia vaan erinäisille tahoille, jotka ilmeisesti “muutaman viikon” jälkeen huomauttivat, että saitin (no okei, koko serverin) MySQL oli unohtanut nousta ylös bootin yhteydessä. Hämmentävää, että siinä meni pari viikkoa. Hämmentävämpää, että joku huomasi ylipäätään. Päivitystahti on ollut niin olematon, että en ole oikein muistanut koko roskan olemista itsekään. Viime viikkoina tosin oli kalvanut pieni syyllisyys, mutta ajattelin, että “meni jo”.

No mitä sitä sitten on tullut tehtyä? Käytyä kursseilla, joskaan moinen harraste ei tunnu näkyvän opintopisteissä kovinkaan. Kevään tavoite on paikata tilannetta, mutta aikaa pitäisi silti jäädä enemmän. Eh?

Opiskelun ohessa on tullut panostettua myös valokuvaamiseen, mikä toivottavasti hiukan näkyy kuvissa. Käykää luuraamassa Flickristäni, sillä suomalainen ei usko ennen kuin näkee. Ja jos kyse on ääniteteollisuudesta, eivät usko silloinkaan.

Mitäs muuta… Inglourious Basterds oli perus-Tarantinoa hyvässä ja pahassa, paljon elokuvaa yhden hinnalla. Avatar oli melkoinen jysäys kolmiulotteisena, vaikkei olekaan leffana kovin kaksinen. Syyttömänä tuomittu löysi itsensä loppukaudesta, House on pitänyt tasonsa, ja joululoma meni Kyllä Jeeves Hoitaa ja Lovejoyn parissa. Massive Attackin keikka oli hämmentävän täydellinen, sillä se oli juuri tismalleen sellainen kuin olin ajatellutkin. Nyt odottelen uutta albumia suorastaan tuskaisena. Uncharted 2 ja Assassin’s Creed 2 veivät suurimman osan syksyn peliajasta (huomioikaa Nolan North molemmissa peleissä). Assassino oli jopa niin hyvä, että pitkästä aikaa oikein kiukutti, jos joutui lopettamaan pelaamisen nukkumisen takia. Vuoden peleistä rustailin KonsoliFINiin enemmänkin.

Nyt murheena tuntuu olevan jälleen kerran kesätöiden löytäminen. Ensi viikonloppuna on Helsingissä Taloudellisen Tiedotustoimiston järjestämä koulutus taloustoimittajaksi halajaville, sillä eihän sitä koskaan tiedä. Ainakin pelialan talousuutisista olisi kiva ottaa tolkkua, eikä se Kauppalehti Optio olisi kyllä ollenkaan huonompi paikka päätyä…

Että jälleen kerran: kiitos ja anteeks, hämmästelen edelleen uskollista tapaanne yrittää kaivaa tänne uutta luettavaa.

designed Uncategorized , , , , , , , , , ,

“Minä olen niin kuin muut, eli toisenlainen”

July 28th, 2009

Kesä alkaa olla viimeisessä kolmanneksessaan ja hiljalleen täytyy ajatella taas opiskelujen alkamista. Kesätentti lähestyy, sivuainekokeet painavat päälle, pian kampuksella pyörivät uudet opiskelijat silmät kirkkaina ja ymmyrkäisinä. Suunnitellut tapahtumat alkavat olla omaltakin osalta ohi, kaverireissut Suomenlinnaan ja Ouluun on tehty, Tall Ships‘issä tuli oltua (voi pojat sitä kävelyn määrää). Pian on vuorossa Paul Oakenfoldin keikka Helsingissä. Huhhuh. Sen jälkeen seuraava suunniteltu meno onkin vasta lokakuussa.

“En syntynyt tänne itkemään, tulin laulamaan kaihoisia lauluja.”

Meininki on silti ollut hyvä. Aikuisenahan kesät kuluvat nopeasti, ne ovat vain pieniä humauksia lapsuuteen verrattuna, mutta tällä hetkellä olo ei ole se, että aika loppuisi kesken. Osittain syksyä jopa odottaa, mutta onhan niitä sellaisiakin aspekteja, mistä ei erityisemmin pidä. Toisaalta, samahan se on kaikessa, erityisesti muissakin vuodenaikojen kiertokulkuun liittyvissä puolissa.

“Juon pohjoisen junissa pullon suusta”

Mutta vielä muutama viikko auvoisaa oleskelua ja auringossa nukkumista. Perjantaina täytyy soittaa Scandinavian Music Groupin “Tällaisena kesäyönä”, koska se on sen aika vuodesta. Ehkä joskus elo-syyskuussa voisi sitten tehdä paremman yhteenvedon kesästä, mikäli jotain yhteenvedettävää löytyy. Ja ehkä syksyn myötä tännekkin tulee taas kokonaisia ajatuksia useiden pätkien sijasta.

“Sota on päättynyt, palatkaa Pariisiin!”

designed Ajatus , , , ,