Archive

Posts Tagged ‘House’

Arvatkaa mitä? Se database löytyi sittenkin!

January 22nd, 2010

Kiitoksia vaan erinäisille tahoille, jotka ilmeisesti “muutaman viikon” jälkeen huomauttivat, että saitin (no okei, koko serverin) MySQL oli unohtanut nousta ylös bootin yhteydessä. Hämmentävää, että siinä meni pari viikkoa. Hämmentävämpää, että joku huomasi ylipäätään. Päivitystahti on ollut niin olematon, että en ole oikein muistanut koko roskan olemista itsekään. Viime viikkoina tosin oli kalvanut pieni syyllisyys, mutta ajattelin, että “meni jo”.

No mitä sitä sitten on tullut tehtyä? Käytyä kursseilla, joskaan moinen harraste ei tunnu näkyvän opintopisteissä kovinkaan. Kevään tavoite on paikata tilannetta, mutta aikaa pitäisi silti jäädä enemmän. Eh?

Opiskelun ohessa on tullut panostettua myös valokuvaamiseen, mikä toivottavasti hiukan näkyy kuvissa. Käykää luuraamassa Flickristäni, sillä suomalainen ei usko ennen kuin näkee. Ja jos kyse on ääniteteollisuudesta, eivät usko silloinkaan.

Mitäs muuta… Inglourious Basterds oli perus-Tarantinoa hyvässä ja pahassa, paljon elokuvaa yhden hinnalla. Avatar oli melkoinen jysäys kolmiulotteisena, vaikkei olekaan leffana kovin kaksinen. Syyttömänä tuomittu löysi itsensä loppukaudesta, House on pitänyt tasonsa, ja joululoma meni Kyllä Jeeves Hoitaa ja Lovejoyn parissa. Massive Attackin keikka oli hämmentävän täydellinen, sillä se oli juuri tismalleen sellainen kuin olin ajatellutkin. Nyt odottelen uutta albumia suorastaan tuskaisena. Uncharted 2 ja Assassin’s Creed 2 veivät suurimman osan syksyn peliajasta (huomioikaa Nolan North molemmissa peleissä). Assassino oli jopa niin hyvä, että pitkästä aikaa oikein kiukutti, jos joutui lopettamaan pelaamisen nukkumisen takia. Vuoden peleistä rustailin KonsoliFINiin enemmänkin.

Nyt murheena tuntuu olevan jälleen kerran kesätöiden löytäminen. Ensi viikonloppuna on Helsingissä Taloudellisen Tiedotustoimiston järjestämä koulutus taloustoimittajaksi halajaville, sillä eihän sitä koskaan tiedä. Ainakin pelialan talousuutisista olisi kiva ottaa tolkkua, eikä se Kauppalehti Optio olisi kyllä ollenkaan huonompi paikka päätyä…

Että jälleen kerran: kiitos ja anteeks, hämmästelen edelleen uskollista tapaanne yrittää kaivaa tänne uutta luettavaa.

designed Uncategorized , , , , , , , , , ,

Syyttömänä tuomittu

December 26th, 2008

Ruotsin vastine Houselle on selkeästi Syyttömänä tuomittu (Oskyldigt dömd), joka pyöri syksyn mittaan FST5:llä. Sarjassa yliopiston oikeustieteen kurssiksi naamioitu projekti käy läpi yhden tapauksen per jakso ja pyrkii saamaan syyttömän pois lihapullamaan kaltereiden takaa. Digiboksi pullistellen olen nyt katsonut loppupään jaksoja pois joululoman kunniaksi. Ettekö usko, että Mikael Persbrandt on viileän hyvinvointivaltion Hugh Laurie? Katsotaanpas…

- Mikael Persbrandt pukeutuu pääasiallisesti vanhoihin bändipaitoihin ja pikkutakkiin, öykkäröi auktoriteeteille ja järjestää ansoja.

- Kolm… Neljä opetuslasta seuraa silmät pyöreänä Persbrandtin hahmo käytöstä ja tekee kaikki apinatyöt puolesta, jättäen ratkaisevan ajattelun Persbrandtille. Kaikki tämä tapahtuu pöydän ympärillä istuen, paitsi Persbrandt, joka nojailee oviaukossa ja kirjottaa oirtodisteita tussitauluun.

- Jokainen jakso menee saman kaavan mukaan, varsinkin keskellä tuotantokautta. 

- Sarjan järkähtämättömät auktoriteettinaiset ovat joko Persbrandtin entisiä tai tulevia senssejä. Tapausten teemoilla tarkastellaan myös hahmojen yksityiselämää. Apureihin muodostuu väliaikainen pari.

- Bonus 1: tutkimusten aikana näytetään vuorotellen kuvia ryhmän jäsenistä tekemässä hommiaan ja soitellaan tehokkuuden kuvaa antavaa pianobiittimusaa.

- Bonus 2: jossain jaksossa muiden ryhmän jäsenten täytyy pelastaa yksi ryhmän jäsenistä.

Mutta, jos tykkää ruotsalaisista tv-sarjoista ja Housesta niin suosittelen. Meilläpäin Beckistä tunnettu Mikael Persbrandt on oikeasti mies paikallaan kyseisessä sarjassa. Oikeustiededraamassa ei ehkä saada samanlaista hektistä tilannetta niin helposti, ja se kyllä näkyy käsikirjoituksen keinotekoisuudessa ja toistossa. Ei se mitään, charmia löytyy senkin edestä. Toista kautta odotellessa…

…yritän muistaa nämä itse keksimäni tyylisäännöt nimien kirjoittamisen suhteen ja käyttää niitä toistekin. Vieläpä samalla tavalla.

designed Ajatus , , , ,