Mondo Blogzo

Kiitoksia vaan erinäisille tahoille, jotka ilmeisesti “muutaman viikon” jälkeen huomauttivat, että saitin (no okei, koko serverin) MySQL oli unohtanut nousta ylös bootin yhteydessä. Hämmentävää, että siinä meni pari viikkoa. Hämmentävämpää, että joku huomasi ylipäätään. Päivitystahti on ollut niin olematon, että en ole oikein muistanut koko roskan olemista itsekään. Viime viikkoina tosin oli kalvanut pieni syyllisyys, mutta ajattelin, että “meni jo”.

No mitä sitä sitten on tullut tehtyä? Käytyä kursseilla, joskaan moinen harraste ei tunnu näkyvän opintopisteissä kovinkaan. Kevään tavoite on paikata tilannetta, mutta aikaa pitäisi silti jäädä enemmän. Eh?

Opiskelun ohessa on tullut panostettua myös valokuvaamiseen, mikä toivottavasti hiukan näkyy kuvissa. Käykää luuraamassa Flickristäni, sillä suomalainen ei usko ennen kuin näkee. Ja jos kyse on ääniteteollisuudesta, eivät usko silloinkaan.

Mitäs muuta… Inglourious Basterds oli perus-Tarantinoa hyvässä ja pahassa, paljon elokuvaa yhden hinnalla. Avatar oli melkoinen jysäys kolmiulotteisena, vaikkei olekaan leffana kovin kaksinen. Syyttömänä tuomittu löysi itsensä loppukaudesta, House on pitänyt tasonsa, ja joululoma meni Kyllä Jeeves Hoitaa ja Lovejoyn parissa. Massive Attackin keikka oli hämmentävän täydellinen, sillä se oli juuri tismalleen sellainen kuin olin ajatellutkin. Nyt odottelen uutta albumia suorastaan tuskaisena. Uncharted 2 ja Assassin’s Creed 2 veivät suurimman osan syksyn peliajasta (huomioikaa Nolan North molemmissa peleissä). Assassino oli jopa niin hyvä, että pitkästä aikaa oikein kiukutti, jos joutui lopettamaan pelaamisen nukkumisen takia. Vuoden peleistä rustailin KonsoliFINiin enemmänkin.

Nyt murheena tuntuu olevan jälleen kerran kesätöiden löytäminen. Ensi viikonloppuna on Helsingissä Taloudellisen Tiedotustoimiston järjestämä koulutus taloustoimittajaksi halajaville, sillä eihän sitä koskaan tiedä. Ainakin pelialan talousuutisista olisi kiva ottaa tolkkua, eikä se Kauppalehti Optio olisi kyllä ollenkaan huonompi paikka päätyä…

Että jälleen kerran: kiitos ja anteeks, hämmästelen edelleen uskollista tapaanne yrittää kaivaa tänne uutta luettavaa.

designed Uncategorized Assassin's Creed 2, elokuvat, House, keikat, kuutamokeikat, Massive Attack, Nolan North, Pelit, Syyttömänä tuomittu, Uncharted 2, valokuvaus

No eihän se pulkkaan mennyt. Olin vain katsonut, että Tall Ships’ Racen valokuvauskisan töiden takaraja on 5.8. mutta kilpailun yksityiskohtien uupuessa missannut, että kilpailuun täytyy sekä ilmoittautua että ilmeisesti myös palauttaa digitaalikuvat tapahtuman aikana. Noh, sinne meni.

Eipä sikäli, että tässä oikeasti olisi ollut mahdollisuuksia, mutta kun olin luvannut itselleni osallistuvani. Sen sijaan siis päätinkin päivitellä blogin, sekä teknisesti että sisällöllisesti.

Alkukesästä ihmisiä vaivannut kireys, josta myös kaverini valitti, on selkeästi palaamassa. Olen ollut viimeisen viikon ajan melkein koko ajan riitelemässä tai väittelemässä jonkun kanssa. Nyt tekisi mieli vain olla pari viikkoa lähes itsekseen ja hakea inspistä alkavaan lukukauteen sitä kautta, mutta ehkä tässä täytyy kehitellä jonkinlainen kompromissiratkaisu. Helpompaahan olisi tietysti ajatella, kuten normaalitilanteessa tekisin, että jos maailmassa on vika, vika on todennäköisesti itsessä. Säälittävä syksy lähestyy, kulmat kiristyy.

Jotain hyvää kuitenkin. Sillä välin kun etsin käsiini lisää Stephen Fry -materiaalia, YLE hoksasi näyttää Cyclomanian, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on varsin toimiva kotimainen (kesä)leffa. Sopivan simppeli käsis, sopivan simppeli toteutus. Erityisen viehättävää kyseisessä elokuvassa on kesäisen Helsingin lisäksi tietysti Elina Leeve, joka on aiemmin kuulunut ns. emmyrossum-kategoriaan näyttelijöitä, joiden nimiä en koskaan muista. Nyt muistan, ihastuneesti huokaillen.

Moni tuntuu ottavan asiat juuri nyt sangen vakavasti, kun taas itsellä trendi on päinvastainen: mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän jaksaa stressata mistään. Ehkä kollektiivinen huumorintaju löytyy taas syksyllä, jolloin itsekin varmaan jaksan taas nähdä tuttuja ja uusia naamoja pitkästä aikaa. Eiköhän tämä taas tästä, kunhan planeetat ja ihmiset saavat kosmiset värähtelynsä oikeille taajuuksille, ja lakkaavat kiukuttelemasta turhamaisuuksista ja väärinkäsityksistä.

designed Ajatus eih, Elina Leeve, elokuvat, Emmy Rossum, Stephen Fry, syksy, valokuvaus

Oh sometimes I crack myself up.

Mutta! Se on nyt sitten ollut viikon ja risat jo sitä lomaakin. Kandi_hommat ohi, aineopinnoista saisi kuulemma lunastaa merkinnän (yritän silti kalastaa pari kurssia sinne vielä). Fiilis on sopivalla tavalla uskomaton. Nyt voisi hiukan huilata ja palataan astialle sitten elokuussa. Silloin luvassa kesätenttiä ja luovan aineopintojen pääsykoetta.

Uusi kämppä alkaa näyttää asuttavalta. Melkoisia stunttipatenttejahan sitä joutuu tekemään, että saa kotiteatterin kohdilleen siinä tilassa, mutta eiköhän niistä selvitä. Kivempi vaihtoehtohan olisi nyt vaihtaa kaikki jutut parempiin tai paremmin sopiviin, mutta ei paljon kesätuella juhlita. Muuten on joutunut ja saanut hommata kaikennäköistä pikkutilpehööriä tyhjästä ja tehdä niksipirkkajuttuja. TYSin väärin mitoittaman suihkuverhotangon aiheuttaman ongelman voi esimerkiksi korjata jatkamalla lenksuja isoilla klemmareilla! Eikä maailmassa ilmeisesti ole olemassa kuin yhtä rumaa designia aterintelinettä, joten kieltäydyin ja improvisoin. Vielä kun joku kehystäisi Audrey Hepburnini. Yksiö tuntuu silti heti kotoisammalta, koska it’s all mine.

Kerrottakoon vanhasta kämpästä, että sen kylppäri kyllä tosiaan remontoitiin sittemmin, mutta en ehkä ole ihan vakuuttunut oliko sekään tarpeeksi – eikä se poista kuin vasta yhden asunnon huonoista puolista. Kämppähän muuten löytyy Oikotieltä, jos tietää etsiä. Erityisesti naureskelen kohonneelle vuokralle – ja vesimaksulle. Eivät tainneet ekat katsojat haluta.

Nyt on kuitenkin siis uusi kämppä ja uudet kujeet. Kesän kunniaksi on tähän mennessä tullut katsottua paljon huonoja elokuvia ja kertaalleen nähtyjä tv-sarjoja. Tosin. Housen ensimmäisen kauden boksi ei ollutkaan niin hyvä investointi, sillä suomennos ei kyllä ole kovin häävi. Olen vuosien aikana oppinut seuraamaan englanninkielistä lääketiedejargonia jo auttavaa suomennosta paremmin. Ja kesä on käynnissä (& pelastettu) koska Top Gear pyörii taas. Onneksi Mad Men jatkuu ensi kuussa, sillä kieltämättä on ollut vähän tylsää kaikkien sarjojen mentyä tauolle tai loputtua. Yksi vaihtoehtohan olisi katsoa vanhoja sarjoja, joita EI ole vielä nähnyt, mutta mitäs kivaa siinä nyt olisi? Osa niistä elokuvistakin on tosin olleet hyviä. Vicky Cristina Barcelona, esimerkiksi.

Lisäksi! Luin kirjan! Joo-o, ihan oikean kirjan! Nimittäin John Steinbeckin kirjan A Russian Journal, joka kai jopa voitti Nobelin aikoinaan, mutta on siis ihastuttavan ohut lärpäke siitä, kun Steinbeck yhdessä kaverinsa Robert Capan kanssa päätti lähteä käymään Neuvostoliitossa vuonna 1947. (Kyllä, venytin äskeistä virkettä tahallani) Juuri siis kylmän sodan alkuvaiheissa. Steinbeck kirjoitti, Capa kuvasi, venäläiset olivat. Mahtava kirja! Tosin pokkariversio ei tehnyt kauheasti kunniaa Capan kuville, mutta erinomaista tavaraa silti. Ihastuin Capan Sotakuvaajaan niin paljon, että oli pakko lukea lisää, vaikka itseasiassa kirjoittaja vaihtuikin. Hieno mies.

Capa pongahti esiin myös valokuvaajakritiikistä avauduttaessa: nykystandardeilla Partisaanin kuolema pitäisi varmaan mennä kuvaamaan uusiksi, sillä kivääri rajautuu kuvasta pois. Ilkeä piikki, mutta minkäs sitä tekee kun Flickr-jengi arvostelee kuvia teknisillä meriiteillä esteettisten sijaan. Hyvänä esimerkkinä Cartier-Bressonin kuvalle annetut “delete”-kommentit. Muumit on aina muumeja. Tai ehkä haluan uskotella niin, koska raivoisista kuvausmääristä huolimatta en ole ottanut yhtään kuvaa, johon olisin itse todella tyytyväinen. Joitain kohtuullisia. Blääh.

Mutta alkaisikohan tämä olemaan hiljalleen kasassa. Kesän aikana ehkä päivityksiä useammin tai sitten ei. Saatan myös pistää enempi luovan kirjoittamisen satoa jakoon, sillä sitä toivottiin (ainakin epäsuorasti).

designed Ajatus asunto, eih, elokuvat, kirjat, opiskelu, Robert Capa, sarjat, valokuvaus

Pahoittelen suurehkoa otsikkokuvaa, mutta minkäs sitä tekee kun pitää hehkuttaa omaa nerokkuuttaan. (No on sitten niin nerokas, että muut tajuaa hehkuttaa puolesta, daah!)

Piti fiilistellä paria juttua menneiltä viikoilta. Röyksoppin Junior on ihan kipeen hyvä, samoin kuin se Scandinavian Music Groupin jo aiemmin fiilistelemäni Palatkaa Pariisiin!.

Lauantain Tampere-tripillä tuli huomattua, että klassinen 100km Ouluun puuttuu soittimesta. Jännästi kyseisen biisin määränpää vaihtelee oman reissun mukaan. Tuli myös muisteltua työkeikkaa, jonka aikana kuuntelin kyseisen biisin kaikkiaan neljästi – ja syystä. Samalla rahalla tuli myös kaiveltua levyjä etsiessäni Scandinavianin vanhempaa sinkkua, jolla oli joku muuten julkaisematon b-raita, ja käsiini osui yksi miljoonasta poltetusta autolevystä, joissa luki päiväys ja tilaisuus johon se on poltettu. Ei naurattanut. Onneksi ei ollut cd-soitinta ulottuvilla, olisi naurattanut varmaan vielä vähemmän.

Tampereen tripillä oli hauskaa. Olin juuri kaipaillut kaverin kanssa tapahtuvalle roadtripille, kun tuli ehdotus käväistä Tampereen Hulluilla päivillä. Oli kyllä taas parasta vaihtelua arkeen ja sopivaa nollausta kandihuuhaan jälkeen. Mukaan tarttui erinäisiä leffoja, mainittavimmin Vicky Christina Barcelona bluurei ja Audrey Hepburn -boksi (<3). Tänään oltiinkin sitten taas Lomalla Roomassa. Siitä tuo otsikkojuttukin tuli mieleen.

Häiritsevää miten täällä ei ollut erikseen tägiä valokuvaamisesta valmiina. Ei nyt sikäli, että otsikkokuva olisi jotenkin mainostamisen arvoinen valokuvallisista ansioistaan, mutta koska siitä tulee aina jupistua silloin tällöin (lähinnä ‘pitäis enemmän ja paremmin’). Nyt voi mainostaa sotakuvaaja Robert Capan kirjaa, joka löytyi Anttilan alelaarista. Ihan kipeän hyvää luettavaa! Tajusin sitä lukiessani mistä 100 naista vuodessa -blogin Teppo M. on hyvinkin saattanut apinoida tyylinsä. Lisäksi siinä on, ‘yllättäen’, hienoja kuvia ja hyvää stooria sotakuvaajan arjesta toisen maailmansodan melskeessä. Osa jutuista on absurdiudessaan ihan uskomattomia.

Tosin kyllä sitä on yksi juoni menossa valokuvaamisen suhteen muutenkin, mutta katsotaan kuullaanko (tai paremminkin ‘nähdäänkö’) siitä koskaan mitään. Tarkovskyn Stalker oli muuten hieno leffa. Samalla tuli katsottua kotimainen Korkein Oikeus -pienproduktio, joka oli kaikessa happoilussaan ihan mainio. Loppuratkaisu tosin oli turhan helppo.

Yeah. Saa nähdä miten pahasti kandi teilataan keskiviikkona.

designed Fiilistely Audrey Hepburn, elokuvat, ihmiset, musiikki, Robert Capa, Röyksopp, Scandinavian Music Group, valokuvaus

Tuli katsottua lopultakin Dark Knight uusiksi, tällä kertaa muodin mukaisesti sinikiekolta. Voi pojat, se oli kyllä vielä parempi kuin muistinkaan, eikä se johtunut Heathin ympärillä tapahtuneesta kohkaamisesta. Kyse oli ihan itse leffasta. Suomennos tosin ei ollut häävi, ja Kaksinaama on edelleen vedetty överiksi jopa sarjisleffaksi, mutta hällä väliä. Sillä tähtikaartilla ja meiningillä viihtyminen on taattua. Huhhuh.

Erityisesti silmään pistivät IMAX-kohtaukset, joita elokuvassa on ripoteltu sinne tänne. Normaalisti en ole kovinkaan kärkäs valittamaan kuvasuhteista, mutta kieltämättä surupalkkien ja koko ruudun välillä tapahtuva vaihtelu hiukan häiritsi. Olisi ollut ok, jos vaihdos olisi tapahtunut vain pari kertaa elokuvan aikana, mutta nyt hypittiin edestakaisin jopa saman kohtauksen sisällä eri kuvien välillä.

Mutta toisaalta, kyllä sen IMAXin eron huomasi jo ihan kämäisellä HD READY-telkkarilla Citymarketin tarjouksista parin vuoden takaa. Mitähän kokemus sitten olisi ollut vaikkapa Berliinin IMAX-teatterissa? Täytyy päästä kokemaan jossain vaiheessa. Isompi kuva on isompi ja tarkempi, ei siitä pääse mihinkään. Pätee myös valokuvauksessa (kamerakännykät take notice).

Suurempaa kuvaa tietysti voi hakea myös uusimmasta uutisesta, jolla pistettiin taas Suomea kartalle ylinopeussakkojen ennätysten suhteen. 82km/t 60km/t-alueella. 112 000 euroa. Melko kallista, mutta ilmeisesti elämä on, jos on savolainen teollisuusmiljonääri. Puhelinmyyjät muuten suuttuvat, jos niille sanoo “elämä on”, mutta se on toinen tarina se.

Verkkokeskustelut aiheesta ovat ihan hirveää luettavaa, mutta niissä on kyllä esiintynyt hyviäkin pointteja. Mikäli ylinopeus olisi ollut vain 20km/t, sakkoa olisi tullut 115 euroa. 2km/t maksaa siis 111 885 euroa, tai 55 943 euroa per km/t.

Vaihtoehtoisesti minä olisin voinut ajaa 82km/t, varsin helpostikin, 60km/t-alueella, ja sakko olisi opiskelusta johtuvan kroonisen pers’aukisuuden takia jäänyt varmaan 200 euroon. Miten savolaisen teollisuusmiljonäärin ylinopeus voi olla 560 kertaa kalliimpaa ja siten vaarallisempaa? Tuskin mitenkään, varmaan päinvastoin. Hänellä todennäköisesti oli kiire tekemään rahaa, jota voi maksaa sitten veroina pois, että mummot saavat iltapäivisinkin teetä vanhainkodissa. Minulla olisi ollut kiire varmaan vain pizzalle. Eikö se ole turhempaa? (Siis yhteiskunnan kannalta, tiedän kyllä just miten asia menee minun kannaltani.)

No joo, tulipa taas hiukan kärjisteltyä. Progressiivinen verotus (sakotus) ok, mutta… jotain rotia. Eikä se niin itsestäänselvästi ole ok, etteikö asiasta voisi keskustella. Anteeksi, normaali hömppäkirjoittelu jatkuu taas pian, ettei tästä vain tule liian vakavaa tai asiapitoista.

designed Ajatus, Välineurheilu Batman, Blu-ray, Christian Bale, elokuvat, HD, Heath Ledger, IMAX, suomennokset, yhteiskunta